Linkki Suojärven matkakuviin

http://picasaweb.google.com/risto.salmela/SuojRvi2007

Matkakertomus

Salmelan suku matkasi 6.-8.7.2007 Suojärvelle, esi-isien kotipaikoille. Matka oli ollut monien mielessä haaveena jo pitkään ja lopulta Hannu ja Väinö rupesivat tuumasta toimeen. Matkan järjestelyt aloitettiin jo vuoden alussa ja lopulta matkalle lähti 14 innokasta matkaniekkaa. 11 Salmelaa: Helena Ivaska, Antti, Eino, Hannu, Merja, Pasi, Pentti, Risto, Teuvo, Tuula ja Väinö Salmela. Salmeloiden lisäksi matkassa olivat Marko Kanervo, Vesa Paulus ja Tuulikki Komulainen Kuskiksi matkaan lähti Esko Laitinen Kuusaan bussimatkoista.

Perjantaina ryhmä kokoontui yhteen Joensuussa, missä iloinen jälleennäkeminen ja ”uusien” sukulaisien tapaaminen lämmitti mieltä ja teki tunnelmasta lämpimän. Tämä lämminhenkinen tunnelma säilyikin läpi koko matkan. Joensuusta lähdettiin kohti Värtsilää ja Venäjän rajaa. Tulliselvitysten jälkeen nautimme lounaan ”Öljymäellä”, mistä ostimme myös hieman matkaevästä. Iloinen rupattelu ja karjalainen pagina täytti bussin kun matka jatkui kohti Suojärveä.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Tohmajoen Ahinkoskella, missä nautittiin matkan kunniaksi ”kotskuset piiruan ker”.

Seuraava pysädyspaikka oli Jänisjoen Läskelän koskella ja kolmannen kerran taukoa pidettiin Uuksujoella. Ennen Suojärvelle saapumista pysähdyttiin vielä Kollaajoella tarkastamaan vanha ja kuulu talvisodan taistelupaikka. Matkan aikana Risto kertoi seurueelle hieman Karjalan ja Suojärven historiaa.

Perillä Suojärvellä olimme hyvissä ajoin. Majoittautumisen jälkeen kävimme kaupoilla ja vierailimme venäläisellä hautausmaalla, jonne oli haudattu mm. Afganistanin ja Tsetsenian sodan sankarivainajia. Illallisen nautimme hotelli Karelian alakerroksessa sijaitsevassa ”Jolki-Palkissa”. Illallisen jälkeen kokoonnuimme yhteen keskustelemaan omasta suvusta ja suunnittelemaan seuraavan päivän reittiä tuattojemme syntymäpakoille.

Lauantaina aamiaisen jälkeen hyppäsimme innokkaina bussiin ja niin matka jatkui. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kuikkaniemen sankarihautausmaa, jonne on siunattu Elias ja Veijo Salmela. Laskimme haudalle kukat ja kynttilän. Eino muisteli, kuinka hän oli aina Veijon ja Eliaksen kanssa joutunut ensimmäisenä kylyyn. Nuorimmat miehet olivat joutuneet yleensä vielä vähän kitkuisiin löylyihin.

Seuraava pysähdyspaikka oli vanha Karhujen talo Leppäniemessä. Karhujen talo on hyvin säilynyt karjalainen talo, missä päädyssä on galdari ja karjasuoja saman katon alla. Vilho Salmelan vaimo oli tämän talon tyttöjä, ennen kuin talo siirtyi Karhujen omistukseen. Matka jatkui kohti Kaitajärveä, sukumme kotikylää kohti. Pysähdyimme seuraavaksi Retkanselän kylän kohdalle, joka oli Kaitajärven kylän osa. Kylän paikasta kertoivat niittyaukeat. Rakennuksia alueella ei enää ole. Eino näytti pellolta Rabasten talon paikan ja Kanervon Marko pääsi ”juurilleen”.

Matka jatkui ja Moisseenvaaran risteyksessä Pentti muisteli evakkoonlähtöä. Kun hän oli brihatsuna muun perheen mukana tämän risteyksen kohdassa, lumipukuiset suomalaiset sotilaat olivat laskeneet rinnettä suksin ja sanoneet evakkoon lähtijöille, että kiire on. Yksi suomalaisista sotilaista oli ollut setä Vilho Salmela. Samassa myös Pentti kertoi kuinka Mikko Salmela oli tässä vaiheessa evakkomatkaa muistanut, että vastapaistetut leivät olivat jäänet pertsiin. Hän ja vanhin poikansa Veikko olivat menneet takaisin kylään ja hakeneet leivät. Heidän ollessaan kylässä silta oli räjäytetty ja piti etsiä toinen paikka vesistön ylitykseen. Neuvostoliiton sotilaat olivat jo lähes hengittäneet niskaan. Mikko ja Veikko tulivat takaisin myllyn lähellä olleen koskipaikan kautta. Myös juuri valmistuneet letut jäivät syömättä, mikä oli jäänyt varsinkin pienen Pentti-pojan mieleen.

Seuraavaksi tarkoitus oli etsiä Kaitajärven hautausmaa joka löytyikin. Paavali Mironoffin (Kornilei Mironoffin veli) haudalle asetettiin kukat ja Salmelan Maksiman ensimmäisen vaimon haudalle kynttilä. Tie tai paremminkin kärripolku, joka vei hautausmaan vierestä oli vanhaa 1910-luvulla ollutta maantietä. Tämä tie kulki sukumme maiden halki ja kävelimmekin tietä ihan Kaitajärven rantaan.

Tuolloin keskellä Kaitajärveä oli kulkenut silta. Tien viereen oli aikoinaan lohkaistu tontti Salmelan Eliakselle mökin tai talon paikaksi. Kaitajärven etelärannalle. 1920-luvulla maantietä ei enää käytetty vaan tehtiin uusi tielinja, joka kulkee edelleen Kaitajärven itäpäästä Torasjoen alun kohdalta Torasjoen yli. Myös vanha silta hävitettiin 1910- tai 1920-luvulla. Uutta siltaa pitkin saavuimme myös me Kaitajärven kylään ja ensimmäiseksi yritimme etsi Salmelan Mikon talon paikkaa. Metsä oli melkoista vitsaikkoa ja vaikea sieltä oli mitään löytää. Väinö etsi innokkaasti ja löysi lopulta yhdet kivijalat. Liekö olleet oikeat, sitä emme saa ehkä koskaan tietää.

Kaitajärveltä seuraavaksi tutustuimme Agjan- eli Peräkylään ja kävimme siellä kaupassa. Eino kertoili kylänosan talojen paikkoja, mutta siellä ei kovin läheisiä sukulaisia ollut. Teimme vähän ostoksia kylän kaupassa ja jatkoimme matkaa Mironoffin suvun pääpaikalle Välikylään. Siinä lähes samassa pihapiirissä olivat olleet sekä Kornilein, Paavalin että Mihailin talot. Eino johdatti meidät lapsuudenkotinsa paikalle, mistä löytyi kivijalka tai uunin pohja, mikä lie ollut. Tunne oli melkoisen mahtava. Kun pääsimme kotirantaan, niin Väinö ja Risto ”kesoil käydih omas rannas”.

Uintireissun jälkeen nautittiin ”koufit da otimmo palasta”. Teuvo keitteli kolme koufinnikallista koufia ja hyvin maistui kahvit kotitanhuvilla. Välikylän Suomenaikaisista taloista oli pystyssä vielä Shemeikan talo ja kylän tsasouna, joka nykyisin on asuinkäytössä. Suurin piirtein Markoffin talon paikalla on venäläisten rakentama talo, missä Eino oli syötetty ja juotettu kaksi kertaa hänen vieraillessaan Kaitajärvellä 1990-luvulla. Vanha emäntä eleli vielä talossa ja veimme hänelle kahvipaketit sekä tarjosimme emännälle sekä hänen ystävälleen kahvia ja piirakoita. Lopulta lähdimme kotipaikoilta pois suuntana Torasjoki.

Torasjoki oli Suomen aikaan merkittävä sahapaikka ja sitä se on tänäänkin. Torasjoella oli suvulla joitakin peltoja ja Salmelan Mikko ja Vilho rakensivat tänne talot 1930-luvulla. Paikka on myös Pentin syntymäkoti. Valitettavasti maisemat ovat muuttuneet, eikä ollut helppoa paikallistaa itseään suomenaikaisista kartoista saati löytää Pentin syntymäkotia. Pettymys paistoi porukan ja varsinkin Väinön kasvoilta. Väinö vannoi palaavansa maastoauton kanssa etsimään isoisänsä ” Mikko-d’ied’oin” talon.

Torasjoelta palasimme takaisin Suojärvelle ja valmistauduimme lähtemään saunomaan Kokoinniemeen Ison Pyhäjärven rantaan. Loistava tulkki Maria järjesti tämän kylyhetken paikallisen Viktorin luokse. Kylvettyämme ja uituamme, tulimme takaisin Suojärvelle. Siellä sattui lauantaipäivänä olemaan kaupunginpäivä, joka on Venäjällä juhla ja karnevaalipäivä. Hotellin edessä olevalla aukiolla oli monenlaista tapahtumaa: lapsille järjestettyä ohjelmaa, rock-konsertti, Miss-Suojärven valinta, ilotulitus. Kaupoissa ei karnevaalin aikana myyty lainkaan väkeviä viinoja. Kaduilla oli miliisejä ja Merja kuvauttikin itsensä erään komean nuorukaisen seurassa.

Loppuillasta sukumme vielä kokoontui hotellille muistelemaan päivän antia, joka oli kaikille ikimuistoisen hieno. Taidettiin muutama tanssikin siinä tanssia omalla laulusäestyksellä.

Sunnuntaiaamuna aloitimme paluumatkan. Pysähdyimme ennen sotia rakennetulla apteekkari Jääskeläisen huvilalla Sortavalan maalaiskunnan alueella. Nykyään hieno rakennus on venäläisten taiteilijoiden lepokoti. Täältä ajoimme Sortavalaan, missä teimme pienen kiertoajelun Riston ja kuljettajamme Eskon opastuksella. Pysähdyimme myös torilla, mistä ostimme tuliaisia. Lounaan söimme Laatokan rannassa sijaitsevassa Kaunis-ravintolassa. Lounaan jälkeen ajoimme kohti rajaa ja pysähdyimme Ruskealassa, missä kävimme entisen kirkon raunioilla sekä pappilassa. Nämä olivat Tuulikin äidin lapsuuden kotipakkoja.

Tullimuodollisuudet sujuivat nopeasti vaikka Pasi olikin hävittänyt rekisteröintikorttinsa. Siitä ei Venäjän tullissa edes huomautettu kun me pelkäsimme joutuvamme ainakin maksamaan sakot. Joensuussa porukka taas erosi. Osa lähti lentäen pääkaupunkiseudulle, osa Nurmeksen suuntaan ja osa Kuusankoskelle päin. Loistavan matkan yhteinen osuus oli päätöksessä ja luulen että matka ei ollut sukumme viimeinen.